Karaoke soi Einolle sokkosissa
Borlängen sokkosten järjestöveteraani Eino Björn jaksaa vielä paiskia töitä järjestötoiminnassa vaikka huhtikuun 29 päivänä näyttää almanakka, että 75 vuotta tulee täyteen. Einon esittelyksi riittää: mitä Eino ei järjestötyöstä tiedä, sitä ei tarvitse tietääkään. Nykyään Eino kerää kunnian kruunuunsa karaokeansioita puhdistamalla periaatteessa karaokekilpailussa muiden sokkosjäsenten kanssa palkintopöydän! Eino jopa lahjoitti aikoinaan omalle Borlängen Suomi-seuralleen karaokepokaalin!
Sandvikenin vanamojen onnitteluihin yhtyy myös ruosujärjestöväki Einon kunniaksi.
Kuva: Jorma Heinonen
Karhu-sukunimi (Björn) antaa aiheen kysyä onko Einolla karjalaisverta tyypillisen sukunimen mukaan.
Eino on kuitenkin Oulun poikia, kotoisin Tyrnävältä, josta muutti Degeforsiin rautatehtalle töihin1969. Tätä ennen hän oli 15-vuotiaasta alkaen ollut merillä, yli kolme vuotta mm Brasilian ja Lontoon välillä liikennöivällä laivalla, joka toimitti Lontoon ruumisarkkutehtaalle sopivia lautoja valmistukseen.
Merimiehen ura vaati aluksi totuttautumista, kun oksennus oli jatkuvaa seuraa alkuvaiheessa, mutta vaivat hävisivät parin viikon kulutua ja sen jälkeen laivan kokemat myrskyt eivät enää tuntuneet missään.
Armeijan käytyään Eino oli työttömänä kun naapurikylän poika, metsurina Degeforsissa toimiva, tuli kylään ja sanoi yksinkertaisesti: "kolmen päivän kuluttua palaan takaisin ja mukaan pääsee". Eino oli matkalla mukana kun tultiin Degerforsiin. Tosin Eino tähdentää, että milloin tahansa painamalla matka-auton jarrua niin taukopaikalta olisi voinut vuonnna 1969 saada välittömästi hommia.
Kielitaito oli Einolla aluksi puutteellinen ruotsin osaamisessa, ainoastaan kirosanat olivat valmiina maahan saavuttaessa, näillä sinänsä pääsi pitkälle ruotsia osaamattomanakin.
Kielipuute ei kuitenkaan merkinnyt suurempia haittoja kun rautatehtaan Einon osastolla oli 80 prosenttia suomalaispoikia. Jatkuva uteliaisuus työoloihin merkitsi Einolle ammattiyhdistyksessä uusia tehtäviä suomalaistoveriensa hyväksi ja samalla kielitaito karttui.
Työelämä päättyi kuitenkin työtapaturmaan 90-luvun alussa ja Einosta tuli työkyvyttömyyseläkeläinen, mikä antoi erinomaiset mahdollisuudet suomenkieliselle järjestötyölle.
Näkövammaisliiton Borlängen yhdistyksen jäsenenä Eino on yhdessä Aina-vaimon kanssa ollut perustamisesta asti (2008). Puheenjohtaja, johtokuntalainen, vaalivaliokunta ja itsestään selvä vuosikokouspuheenjohtaja: tässä muutamia Einon tehtäviä.
Borlänge-tyttö Aina tuli Einon kuvioihin kun kän katseli neitoa "sillä silmällä" ja kohde puolestaan teki samoin eli avioliitto syntyi ja nyt on asuttu yhteisessä Stånggatanin asunnossa melkein 19 vuotta luonnnon läheisyydessä.
Samanlaisia vastuutehtäviä Einolla on ollut varsinkin Suomi-seurojen Keskusliitossa (RSKL) ja erityisesti sen eläkeläisyhdistyksessä. Kotiseura Borlängen Suomi-seuran ollessa elossa Einolla oli samat hommat vastuuhenkilönä eri kausina. Borlängen seuran siirryttyä ajasta iäisyyteen vastuuhenkilöiden puutteen takia kolme vuotta sitten siirtyi Eino monien borlängeläisten kanssa Hoforsin Suomi-seuraan ja jäsenkorttiin lyötiin automaattisesti paikka Suomi-seuran luottamustoimissa. Nyt hän toimii johtokunnan varajäsenenä.
Borlängen suomenkielisen sosialidemokraattisen yhdistyksen ollessa elossa 90-luvun alkuun Eino ehtiä toimia sielläkin vastuutehtävissä!
Oloneuvoksena on Einolla ollut aikaa karaokeen, mitä sokkosjäsenet harrastavans sydämensä pohjasta. Laulajina kunnostautuvat erikoisesti Eino Björnin lisäksi muut johtokuntalaiset paria lukuunottamatta.
Musiikista ei koskaan ole puutetta, siitä vastaa sokkoskassanhoitaja Jouko Keränen, joka mielellään haluaa itselleen tittelin konemestari karaokemestarin sijaan. Joukon masiinaan mahtuu 8500 levyä, mikä periaatteessa riittäa melkein kuukauden yhtämittaiseen soittamiseen. Joukon vaimo Reija, sokkosten sihteeri, vastaa karaokeosaamisen lisäksi sokkosten naislaulajista, jotka mm säännöllisesti viihdyttävät palvelutalojen asukkaita.
Seuraava tavoite sokkosilla on Sundsvallin karaokekisat toukokuussa. Pitäisi kai kirjoittaa etukäteen ohjelmalehtiseen: mitalit jo jaettu Borlängen sokkoslaisille? Einon merkkipäivänä kuullaan ilmeisesti Borlängessä ennenkuulematon jyty kun karaokelaiset kenties konsertoivat merkkipäiväsankarin asunnon edustalla kaikin voimin mitä keuhkoista lähtee!
Eino kertoi elämästään radiossa 2011
OLAVI STENHOLM
Email: [email protected]
Allekirjoittanut sai vihjettä Einon elämäntarinaan radiohaastattelusta
Valitettavasti on kylältä kantautunut tietoja, että Eino on suurmiesten tapaan matkoilla merkkipäivänään. On aihetta kuitenkin epäillä, että Eino on takaisin Borlängessä vappuna kun mahdollisesti vielä paikkakunnalla marssitaan työväen suurena päivänä?
Nyt on kuitenkin asioista perillä olevalta karaokeväeltä tullut paljastus, että matkan kohde on karaokekilpailut lähiympäristössä!